top of page
refecity.png

Referenssit

Zoined

Kerrotaan ja kuvitetaan.

Verkkosivupäivitys myynnin ja markkinoinnin tueksi

Asiakkaana oli 15 hengen konsulttiyritys, jonka aiemmat verkkosivut olivat itsetehdyt. Myynti oli aiemmin perustunut olemassa oleviin kontakteihin ja suosituksiin, mutta systemaattinen uusasiakashankinta ja brändin luominen puuttui.

Yritys oli kasvanut ulos vanhasta verkkosivustaan ja digitaalista kanavaa haluttiin käyttää uusien asiakaskontaktien luomiseen. Haluttiin käynnistää blogi-tuotanto, asiakaskirjeiden lähetys, aamiaisseminaarit asiakkaille ja sitä kautta systemaattinen brändin luonti.

​

Toimenpiteitä haluttiin kehittää ja luoda ketterästi ja samalla kokoajan mitata niiden vaikuttavuutta. Samalla luotiin strategia uusasiakashankintaan. Verkkosivujen uskottavuus oli tärkeä osa isompien asiakkuuksien saamista.

​

Koko verkkosivusto siirrettiin alustalle, joka tarjosi myös seurantatyökalut, asiakaskirjeiden lähettämiset sekä laajennukset kampanjoiden, tapahtumien ja tarjousten tekemiseen.

​

Myös some-strategia linkitettiin keskeisesti osaksi toimintaa.

​

Myynti ja markkinointi sekä siihen liittyvä seuranta organisoitiin uudestaan alustan ympärille.

​

Projektin kesto n. 2kk

​

Yritys kasvoi nopeasti 80% ja fuusioitui toisen yrityksen kanssa nousten 15 hengestä 50 henkeen uusasiakashankinnan kautta saavutettujen erittäin merkittävien asiakkuuksien kautta.

Seitsensali

​

Seitsensali on Fjallandin vuoristossa sijaitseva kääpiöiden valtio. Koko kääpiöiden valtakunta on suurimmaksi osaksi louhittu kallioiden sisään ja Fjallandin vuoriston suuret kääpiöiden louhimat maanalaiset salit ovat ainutlaatuisia koko Scalariassa. Nimensä Seitsensali on saanut siitä, että alkujaan Fjallandilla sijaitsi seitsemän eri klaanin kääpiövaltakunnat, jotka kaikki kaivoivat omia maanalaisia kaupunkejaan. Vuosisatoja sitten Ginnar Pataterva niminen kääpiökuningas yhdisti klaanit ja nykyään nämä kaikki seitsemän kääpiövaltakuntaa ovat maanalaisin reitein yhdistetty toisiinsa ja toimivat yhtenä valtiona.

​

Fjallandin vuoristossa on myös monia erilaisten hiitolaiskansojen yhteisöjä. Fjallandin vuoriston metsissä asustelee paljon örkkejä, jotka ovat oppineet elämään rinnakkaiseloa kääpiöiden kanssa vaikka yhteenottoja sattuukin toisinaan. Vuorten uumenissa asuvat hiidet, mörrit ja möröt taas ovat avoimen vihamielisissä väleissä kääpiöiden kanssa.



Seitsensalin kohtaamistaulukko
1 Hiisi

2 NPC

3 Mörri

4 Örkki

5 Susi

6 Karhu

7 Haamu
8 Mörkö

9 Ogre

10 Peikko

11 Traakki

12 Peryton

​

​

Maailmankolkan kauppapaikat - Seitsensalin haarniskasepät

​

Seitsensalissa on saatavilla normaalien haarniskoiden lisäksi myös Seitsensalin maailman parhaina pidettyjen haarniskaseppien tekemiä sotisopia. Ne ovat kuitenkin kalliita ja vaikeita löytää, sillä niiden tekemiseen menee paljon aikaa ja kysyntä on kovaa. Alla on taulukko kyseisistä haarniskoista, jos täällä oleva seikkailija haluaa niitä etsiä.

bottom of page